Mikä sodan ratkaisee: aseet vai ihmiset?
22.08.2024
Lähteitä: kaikki Ukrainan YT kanavat...
Taustaa
Majuri Juha Kukkola sanoo yle.fi jutussa (22.08) uskovansa, että “mikään yksittäinen asejärjestelmä ei muuta sodan kulkua”. Samaa on sanonut Ilmari Käihkö vedoten sotien pitkään historiaan. Mitä näistä ajatuksista voisi sanoa ylipäätään ja varsinkin Ukrainan sodan valossa?
Ensinnäkin Kukkolan viestissä pistää silmään suosittu retorinen temppu: ensin oletetaan, että joku kuvittelee, että jostakin löytyy hopealuoti. Sitten on helppo väittää vastaan, että ei löydy. Kukkolan väite on myös helppo tulkita tekniikan vähättelynä. Lisäksi lienee selvää, että aseissa on kolme tekijää, jotka määrittävät vaikuttavuutta: 1) aseen tekninen kyvykkyys, 2) aseiden määrä ja 3) osaavat käyttäjät. Lisäksi aseissa ovat aina vastakkain “kilpi ja miekka” eli ase ja sen torjunta.
Mutta katsotaan, miten erilaiset uudet asejärjestelmät ovat pärjänneet Ukraina sodassa. Ja mikä merkitys on ollut ihmisillä. Kirjoitin aseista ja tekniikoista 21.2.24 postissa. Tämä täydentää kuvaa vaikka on itsenäinen tarina.
Sota alkoi helmikuussa 2022 kahden neuvostoaseilla taistelevan armeijan välillä. Venäjän miesylivoimasta huolimatta keväällä 2022 Ukraina pakotti vihollisen vetäytymään Kiovan ja Harkovin ympäristöstä ja Tsernyhovin/Sumyn alueelta Harkovista länteen ja luoteeseen. Ukrainan puolella taisteli armeijan rinnalla erilaiset vapaaehtoisjoukot. Ne käyttivät kaikkia etenemistapoja ja ennen kokemattomia aseita. Jo tässä vaiheessa mukaan taistelukentälle tulivat lennokit. Niitä sai ostaa nettikaupasta pikkurahalla. Niitä ryhdyttiin heti virittämään sekä laitteiston, että ohjelmiston osalta. Osaaminen nosti päätään erityisesti valmistautumisessa taisteluun ja tiedustelussa.
Himars raketinheittimet
Seuraavassa vaiheessa, ylivertaisesta taistelutahdosta riippumatta Ukrainalta loppuivat ammukset ja Venäjä pääsi jyräämään tykistön tulimuurilla rintamalla. Sitten tapahtui käänne, jossa yksi asejärjestelmä teki oleellisen vaikutuksen. Kesällä 2022 Ukraina alkoi saada USA:lta apuna Himars raketinheitittimiä. Aluksi niitä saatiin vain muutama kymmenen. Himars heitin on kuorma-auton rungon päälle viritetty rakettien laukaisualusta, johon asennetaan hetkessä rakettikasetti. Kun laite ajetaan laukaisupaikkaan, kuljettaja ja komentaja voivat pysyä ohjaamossa, komentaja syöttää maalin koordinaatit ja painaa nappia, raketit lähtevät matkaan ja osuvat aina tarkasti. Perusammuksen kantomatka on noin 80 km. Hetki laukaisun jälkeen auto voi poistua paikalta, jo ennen kuin raketit ovat maalissa. Venäjällä ei ole yhtä päteviä pitkän kantaman raketinheittimiä. Venäjän vastaavat aseet ovat epätarkempia.
Jo muutama kymmenen Himars heitintä yhdessä tehokkaan tiedustelun kanssa riitti sotkemaan Venäjän armeijan logistiikan 80 km säteellä rintamasta. Raketit tuhosivat ammusvarastoja, logistiikan solmukohtia, yhteen paikkaan kokoontuneita vihollisen joukkoja, komentokeskuksia jne. Venäjä oli pakotettu nopealle oppimiskäyrälle ja sen oli järjestettävä joukkojen huolto kokonaan uudella tavalla: junien tilalle viimeisten 100 km matkalle tarvittiin suuri määrä kuorma-autoja ja niiden kuljettajia. Alun mullistuksen jälkeen Himars raketinheittimien takia toimintaan koko 80 km kaistaleella rintaman takana on täytynyt suhtautua sen mukaan, että milloin tahansa niskaan voi lentää räjähde, jos on päässyt muodostumaan riittävän houkutteleva kohde.
Himars heittimiin saatiin pitkän anelun jälkeen Ukrainaan myös ainakin kaksi pidemmän kantaman rakettia/ohjusta: 160 km kantava rypäleammus. Sekin osuu tarkasti ja räjähtää maalin yläpuolella kymmeniin erillisiin tytärammuksiin, jotka hajaantuvat ympäriinsä ja räjähtävät pieniin osiin. Tämä ammustyyppi soveltuu erityisesti jalkaväen keskittymien ja esim kentällä seisovien lentokoneiden tuhoamiseen. Viimeisin Ukrainan saama ohjustyyppi Himars heittimiin on ATACMS ohjus, joka lentää 300 km asti, mutkittelee loppumatkalla ja kantaa yli 200 kg räjähteen. ATACMS ohjukset ovat olleet tehokkaita esim. Venäjän ilmapuolustusta (S300/400) vastaan Krimillä. Ne ovat tuhonneet vihollisen pitkän kantaman tutkia ja rampauttaneet vastustajan lentokenttiä. Niitä on käytetty myös sekaiskuissa hyökkäyslennokkien kanssa.
Lennokit
Ukrainassa sodan käynnin tapaa ovat muuttaneet aikaisempiin sotiin verrattuna ehkä eniten lennokit. Niitä on hyvin monenlaisia ja niitä on erityisesti Ukraina kehittänyt ketterästi koko ajan erilaisia ja fiksumpia. Lennokin käyttövoima voi olla sähkö tai fossiilinen polttoaine. Ne jaetaan 1) operatiivis-taktisiin, joiden kantama on nykyään muutamasta kilometrista ehkä noin 40 kilometriin. 2) toinen tyyppi ovat pitkän kantaman lennokit. Edelliset ovat sähkökäyttöisiä. Tehtävänä voi olla tiedustelu, hyökkäys, pommitus tai vastustajan lennokkien tuhoaminen. Pitkän kantaman lennokeissa on polttomoottori. Kantama riippuu siipien kärkivälistä, polttoaineen määrästä ja räjähteen tms hyötykuorman painosta. Ukrainan pisimmän kantaman lennokki-iskut ovat osuneet maalin noin 2000 km päässä rintamasta.
Lennokit rintamalinjalla
Venäjä käyttää rintamalinjalla noin 1500 iskulennokkia per päivä. Ukrainan luvuista ei ole tietoa, mutta se voi olla vielä suurempi. Lennokki voi kantaa integroitua pommia, jolloin kyse on itsemurhapommittajasta. Pilotti lentää sen integroidun kameran, radiotietoliikennelinkin ja sähköisten ohjainten avulla kohteeseen ja pommi räjähtää. Pilotti itse voi istua puun juurella kilometrien päässä rintamalinjasta. Tämä ohjaustapa antaa lennokille luokkanimen: First Person View (FPV) lennokki. Viime kuukausina Ukraina on alkanut käyttää monikertalennokkeja. Niissä on yksi, kaksi tai useampi pommi, hyötykuorman yhteispaino noin 20 kg ja pilotti pudottelee pommit jopa yksi kerrallaan vihollisen niskaan. Lennokki palaa takaisin, siihen ladataan uudet ammukset ja lennokki voi lähteä uudelle lennolle. Jos pommeja on useita, ne voidaan järjestää tehtaalla kasetteihin. Rintamalla lataus on helppoa ja käyttö toimintavarmaa.
Pienikin iskulennokki voi tuhota kuorma-auton ja sen kuljettaman jalkaväen tai vihollisen korsun. Isompi lennokki (min 10 kg räjähde) voi tuhota tankin. Tankilla voi olla edessä jopa 70 cm paksu panssari, mutta katolla rautaa on vähemmän. Koska lennokki voi pudottaa tuon 10 kg panoksen tarkasti, tankista tulee palava pätsi pienellä kustannuksella ja vaarantamatta omia joukkoja. Lennokkiparvi voi lamauttaa hyökkäävän jalkaväkiosaston tai tuhota hyökkäykseen matkaavan kuorma-auto- ja panssariautokolonnan. Jos kohteessa on paksu kerros betonia, yksi lennokki voi tehdä siihen reiän ja seuraava lentää siitä sisään.
Rintamalla tiedustelulennokit ovat ehkä vieläkin suuremmassa roolissa kuin iskulennokit. Ne voivat lentää kauemmin ja pidemmän matkan, koska hyötykuorma on kevyt. Tiedustelulennokit kannattaa rakentaa materiaalista, joka antaa mahdollisimman pienen tutkajäljen. Siinä tarvitaan suhteellisen kallis optiikka ja hyvä kamera. Kameran hintaa nostaa se, että on hyvä saada lämpökamera samaan pakettiin. Hintaa nostaa myös lentokorkeus, joka vaatii parempaa ja kalliimpaa optiikkaa. Eli päivä- tai yö, lennokki näkee kaiken mitä vihollinen puuhaa. Kun tiedustelulennokkeja on paljon, ne tuottavat kattavan kuvan vihollisen joukoista, aseista ja toiminnasta. Esim. joitakin päiviä sitten Venäjän tiedustelulennokki havaitsi Ukrainan Himars raketinheittimen jossakin Kurskissa päin. Venäjä ampui paikalla ballistisen Iskander M ohjuksen ja raketinheitin miehistöineen tuhoutui. Venäjä käytti kallista Islander ohjusta, koska sillä ei ollut muuta täsmäasetta, jota olisi tilanteessa voinut käyttää.
Tiedustelulennokkien takia hyökkäykseen ei voi entiseen tapaan valmistautua tai ryhtyä ryhmittämällä joukkoja suuriin yksiköihin ja kolonniin. Lennokit näkevät suuret kohteet ja antavat maalin koordinaatit, joihin sitten voi ampua tykistöllä, raketinheittimillä tai heittää maaliin liitopommeja esim 70 km päästä. Kolonnan voi tuhota myös lennokkiparvi. Tämä oppi ei vielä Venäjän puolella ole oikein mennyt perille, siksi Ukraina on päässyt aika ajoin tuhoamaan vihollisen kolonnia eri aseilla esim Kurskin alueella.
Tiedustelu- ja iskulennokit yhdessä ovat siis muuttaneet rintamasodan pelisääntöjä oleellisesti. Niitä on käytössä molemmilla osapuolilla. Lennokit ovat esim. tehneet perinteiset tankit ja panssariajoneuvot tehottomiksi. Niitä ei juuri kannata tuoda rintamalle, koska ne tuhotaan jo ennen kuin ne pääsevät ampumaetäisyydelle. Panssariajoneuvosta voi taas saada käyttökelpoisen asentamalla sen katolle joka suuntaan ampumaan kykenevän automaattitykin tms. aseen, joko voi tuhota kaikki sen näkyviin tulevat “keveät” kohteet esim 3km säteellä. Aseessa pitää olla automaattinen tähtäys ja laukaisu, koska ihminen ei ehdi lennokkiparven liikkeitä seuraamaan.
Pitkän kantaman lennokit
Näitä on tuotetuista lennokeista vain pieni osa: jos rintamalinjan lennokkeja tuhoutuu tuhat tai pari tuhatta per päivä, pitkän kantaman lennokkeja Venäjä pystyy käyttämään muutamia kymmeniä per päivä ja Ukraina hieman enemmän. Pitkän kantaman lennokeilla on kuitenkin mahdollista saada aikaan merkittävää vaikutusta vihollisen kotirintamaan, teollisuuteen, lentoliikenteeseen, asetuotantoon ja polttoainehuoltoon. Ukrainan lennokit ovat jo esim. tuhonneet Venäjän öljynjalostusta sen verran, että maa ei enää tule toimeen itse tuotetulla bensiinillä. Sen täytyy tuoda bensiiniä esim Valko-Venäjältä, jonne se toimittaa raakaöljyn.
Pitkän kantaman lennokki kannattaa rakentaa niin, että se jättää mahdollisimman pienen tutkajäljen. Rakennusmateriaaleissa kannattaa välttää metalleja, koska niistä tutkasignaali heijastuu hyvin.
Jos pitkän kantaman lennokki tulee ulos US asevoimien ohjaamasta prosessista, se on todennäköisesti aika kallis. Läntiset lähteet mainitsevat usein, että lennokki voi maksaa saman verran kuin hävittäjäkone. Tällaisiin vempaimiin esim Ukrainalla ei olisi varaa. Siksi se kehittää pitkän kantaman lennokkeja itse. Niissäkin ainakin pienet firmat käyttävät todennäköisesti ketterää kehitystä. Näin pelkästään siitä syystä, että se antaa parhaan tuloksen ainakin hankkeissa, joissa datalla ja ohjelmistolla on suuri rooli.
Pitkän kantaman lennokin kustannuksia määrittelee sen maksiminopeus, hyötykuorma ja kantama. Lentävän laitteen polttoaineen kulutus nousee suhteessa nopeuden toiseen potenssiin (nopeus * nopeus ). Jos nopeus on alle 200 km/h kulutus voi olla yllättävän pieni. Jos koneeseen tarvitaan esim 60 tonnia polttoainetta, koko muu laite on varmasti suuri ja kallis (esim n. 100 m USD). Jos taas tankki vetää esim 50 litraa bensiiniä, lennokki voi olla yhden tai kahden ihmisen kannettava härpäke ja maksaa alle 10 000 USD.
Pitkän kantaman lennokkien vaikutus syntyy siitä, että niitä voi surutta lähettää yhtä aikaa matkaan vaikka 100 kappaletta tuhoamaan paria lentokenttää, muutamaa öljynjalostamoa tai öljyvarastoa tms. Niiden tuhoaminen vaatii valtavan laajan järjestelmän, jossa ovat mukana sensorit (audio-, radio, video yms), datan yhdistäminen tilannekuvaan, komentojärjestelmät ja aseet. Aseiden pitäisi olla korkeintaan yhtä kalliita kuin lennokit. Jos torjunta-ase, esim ohjus maksaa esim 1000, 100 tai 10 kertaa lennokin hinnan, iskun kohde jää tappiolle vaikka pudottaisi lennokin.
Pitkän kantaman lennokit soveltuvat vastustajan talouden, asetehtaiden ja miksei myös infrastruktuurin tuhoamiseen (tämä on usein laitonta, mutta Venäjä tekee sitä systemaattisesti). Jos asevoimat hyödyntää infrastruktuuria, liittyi se sitten polttoaineeseen tai vaikka sähköön, siitä tulee legitiimi kohde. Jos kyse on siviilejä palvelevasta infrastruktuurista, esim kaukolämpölaitokset ja -verkot tai sähkön jakelu kaupunkeihin, siihen iskeminen on vastoin sodan lakeja ja siis sotarikos. Pitkän kantaman lennokkisota vaatii perusteellista tiedustelua ennen iskuja, jotta ei tulisi huteja tai tehtyä sotarikoksia.
Ukrainan on kääntänyt pitkän kantaman lennokkisodan edukseen. Syynä on Ukrainan kyky innovoida aina vaan uusia lennokkimalleja. Suuri apu ovat varmaan olleet myös useiden Euroopan maiden suorat tilaukset ukrainalaisille yrityksille, jotka lennokkeja kehittävät ja tuottavat. Venäjän vaikeutena on päätöksen teon keskittäminen, hierarkiset innovointiin kykenemättömät yritykset ja sen suuri pinta-ala. Venäjällä on vaan hirvittävän monta kohdetta puolustettavina miljoonien ja taas miljoonien neliökilometrien alueella. Useimpien ilmatorjuntaan on riittänyt vain joitakin metsästyskivääreitä.
Kehityksen tapa
Lennokit ovat muuttaneet tavan, jolla aseita suunnitellaan ja rakennetaan. Ennen oli tapana, että uutta asejärjestelmää, lentokonetta tai avaruustekniikkaa ensin määriteltiin pitkään, hartaasti ja tarkasti. Sitten se tilataan, sitä suunnitellaan ja rakennetaan pitkään ja hartaasti. Sitten sitä kokeillaan ja otetaan käyttöön pitkään ja hartaasti. Koko sykli kesti monta vuotta riippuen jonkin verran siitä, miten monimutkaisesta aseesta tai järjestelmästä on kyse. Kehityksen prosessia nimitetään vesiputousmalliksi. Se vakiintui insinöörityön prosessiksi mm. ohjelmistoalalla 1970-80 luvuilla. Läpimenoajat prosessissa ovat parista vuodesta ehkä kymmeneen vuoteen tai ylikin.
Noin 30 vuotta sitten ohjelmistojen tuotekehitystä alettiin kääntämään ns, ketterän kehityksen menetelmiin. Niissä yksi kehitysaskel (hyppy) vie tyypillisesti muutaman viikon (esim 4 … 8 viikkoa). Yhden syklin päättyessä käsillä on jotakin, joka toimii ja josta saadaan palautetta kokeilujen kautta. Elon Musk toi ketterän kehityksen ajattelutavan avaruustekniikkaan. Sen avulla yhden kilon hyötykuorman maan kiertoradalle toimittamisen hinta on pudonnut pieneen murto-osaan siitä, mihin päästiin NASA-vetoisella vesiputousmalliin nojaavalla toimintatavalla.
Ukraina on tuonut ketterän kehityksen lennokkien kehitykseen. Rintamalinjan lähellä voi olla laboratorio, jossa lennokkeja kasataan ja viritellään ja rakennetaan yhteistoimintaa muiden asejärjestelmien kanssa. Mallin käyttö onnistuu, koska päätöksenteko organisaatiossa ja yhteiskunnassa on hajautettua. Keskitetty päätöksenteko ei sovellu yhteen ketterän kehityksen kanssa. Venäjä ei ainakaan vielä ole pystynyt kopioimaan toimintatapaa omalla puolellaan. Syynä on todennäköisesti yhteiskunnan hierarkisuus ja keskinäisen luottamuksen puute sekä kaikkeen taloudelliseen toimintaan Venäjällä oleellisena osana liittyvä välistä vetämisen kulttuuri.
Koska molemmat osapuolet käyttävät samaa teknologiaa, se on tehnyt sodan käymisestä entistä vaikeampaa, mutta eroa taistelevien osapuolten välille on tullut vain vähän. Se on kääntynyt Ukrainan eduksi hajautettua päätöksentekoa suosivan kulttuurin ansiosta.
Huteja ja mahdollisuuksia Ukrainan aseissa
Panssarit: Pari vuotta sitten Ukraina odotti kiivaasti läntisiä tankkeja ja panssariajoneuvoja. Kun ne vuosi sitten kesällä laitettiin tositoimiin, osoittautui, että ilman ilmaherruutta, ne ovat tehottomia. Lentokoneita taas länsi oli kieltäytynyt antamasta Ukrainalle “eskalaation pelossa”. Länsi oli "unohtanut" miten esim Irakin sotaa käytiin: liittouma pommitti ensin Irakin lentokentät, ilmapuolustuksen ja sai ilmaherruuden. Sen jälkeen sen ilma-ase pommitti Irakin armeijan kivikaudelle. Lopuksi tankit ja jalkaväki siivosivat jäljet.
Vasta Kurskin operaatiossa Ukraina sai tankit ja panssaroidut ajoneuvot tehokäyttöön tukemalla niitä elektronisella sodankäynnillä (vastustajan tiedustelulennokkien häirintä), omalla lennokkitiedustelulla ja iskulennokeilla. Pudottipa Ukrainan lennokki jopa Venäjän helikopterin. Oli löytynyt paikka, jota Venäjä ei ollut tankkeja odotellessa ehtinyt tai voinut miinoittaa läpeensä kuten kävi v 2023 kesällä Donbassilla ja etelässä. Ukraina on tiettävästi myös saanut ensimmäiset panssaroidut vaunut, joissa on aktiivinen ilmatorjunta osana aseistusta. Päivityksen jälkeen tankit ja panssaroidut ajoneuvot ovat takaisin sodassa.
F16: Kuten mainittu, aseissa on kolme tekijää, jotka määrittävät vaikuttavuutta: 1) aseen tekninen kyvykkyys, 2) aseiden määrä ja 3) osaavat käyttäjät. Ukraina on tähän menessä saanut vasta muutaman F16 hävittäjän eikä sillä ole riittävästi lentäjiä. Siksi johtopäätös, esim F16 ei ole vaikuttanut sotaan mitään, ovat ennenaikaisia. Ukraina on sanonut, että se tarvitsee noin 200 läntistä monitoimihävittäjää, sitten se voi lannistaa Venäjän ilmaylivoiman. Siitä ollaan todella kaukana. Ukrainan F16 koneilla ei myöskään ole lupaa toimia vapaasti Venäjän alueella olevia kohteita vastaan. Niillä ei ole pitkän kantaman ohjuksia. Tätä voi luonnehtia, että koneiden toinen siipi on koko ajan maassa. Koneet ovat lähinnä onnistuneet tiivistämään Ukrainan ilmatorjuntaa.
Hyvin oleellinen osa hävittäjien vaikuttavuutta olisivat myös pitkän kantaman tutkakoneet. Tiettävästi Ruotsin lupaamat SAAB tutkakoneet eivät vielä ole Ukrainassa.
F16 on siis vielä mahdollisuus, johtopäätösten aika ei ole vielä.
Neptune risteilyohjus
Kuten eilen kerroin Ukraina esitteli uuden version Neptune risteilyohjuksesta, jonka kyvyt ylittävät esim. läntisten Storm Shadow ja SCALP ohjusten kyvyt. Ukrainan tuotantomäärät lienevät vielä pieniä. Aseen vaikuttavuus riippuu siis määristä, joita tehtaat pystyvät tuottamaan.
Venäjän liitopommit
Venäjä sai ripeästi kopioitua länsimailta liitopommien siivet ja ohjauslaitteet. Ne muuttavat tavallisen vapaasti putoavan lentopommin kymmeniä kilometreja liitäväksi täsmäaseeksi. Näitä aseita vastaan Ukrainalla ei ole vieläkään tehokasta “kilpeä”. Ongelma ratkeaisi tuhoamalla Venäjän sotilaslentokentät. Siihen tarvitaan pitkän kantaman aseita. Niitä voisivat olla ilmaherruuden saavuttaneet F16 koneet tai tuhat Neptune ohjusta.
Aselajien yhteistoiminta
Esim lennokkien ja ohjusten torjunta ja hyökkäys ovat taistelutoimia, joissa eri joukkojen ja asetyyppien täytyy toimia yhdessä toisiaan tukien. Ne vaativat massiivista tiedon keruuta, sen yhdistämistä tilannekuvaan, komentojärjestelmiä, luotettavaa tietoliikennettä, tarkkaa omat/viholliset erottelua jne. Tämä vaatii määrätietoista ja jatkuvaa kehittämistä ja paljon osaamista. Itse asiassa nykyisessä sodassa ei kannata laittaa uskoa siihen, että hommataan vain tuo ase, painetaan laukaisinta ja voitto on kotona. Sotilaat, vaikka niitä olisi satoja, eivät pärjää tehokkaille torjunta-aseille vaikka niitä käyttäisi vain muutama sotilas. Toisaalta aseella, jota kukaan ei osaa kunnolla käyttää, ei ole vaikutusta vastustajaan, joka ei ole pelkuri. Näin ollen osaavat joukot, tehokkaat ja monipuoliset aseet ja osaavat komentajat on kokonaisuus, joka ratkaisee. Lisäksi mikään ase tai toimintatapa, joka on tehokas tänään, ei välttämättä ole sitä huomenna. Oppiminen ja kehittäminen pitää siis olla jatkuvaa.
Vaikuttavin ero syntyy mistä?
Aseissa ja sodan muilla osa-alueilla miellä on nyt käytössä kehittynyt tietotekniikka, tehokkaat ja turvalliset radiot ja tietoliikenne. Ohjelmisto sitoo kaiken pakettiin. Siksi kyky kehittää aseita ja sodan tarvitsemia järjestelmiä nopeasti ja tehokkaasti saattaa tehdä ratkaisevan eron taistelevien osapuolten välillä ja muutamassa vuodessa. Ukraina on nostanut valokeilaan ketterän kehityksen tapana edistää omaa aseistusta ja kyvykkyyttä käydä sotaa aina vaan fiksummin.
Ero syntyy osaamisesta ja organsaatiokulttuurista, joka pystyy kehittämään ja hyödyntämään osaamista. Osaaminen voi siis tuottaa ratkaisevan eron osapuolten välille. Osa osaamisesta upotetaan kehittyneisiin aseisiin. Niiden kautta tulee vaikutusta taistelukentällä. Toinen osa osaamisesta on taistelevien armeijoiden sotilaiden korvien välissä.
Kommentit
Lähetä kommentti